Derpla nappailee kaiken suuhunsa mitä maasta löytää. Olen alkanut tunkea sille pellettiä ja vähän tuorettakin. Tänään se sai oikein kunnon omppupaloja työstettäväkseen ja ilme oli oikein fiilistelevä!
Ihan sairaasti on taas tapahtunut viikon sisällä! Sain yhteyden caique-kasvattaja Rick Jordaniin, joka antoi paljon tsemppiä ja totesi, että Derpla näyttää tosi hyvältä tilaansa nähden. Jos jotain olisi pahemmin pielessä, se näkyisi jo nokasta tai jaloista. Ennuste oli kaikin puolin hyvä.
Hän sanoi myös, että dieetti on kuulostanut oikein sopivalta. Ainoa, mitä lisättiin vielä, oli öljy. Valitsin punapalmuöljyn, joka on muutenkin erittäin hyödyllinen terveyspommi rasvojen saralta. Se teki tehtävänsä, ja jo parissa päivässä aloin huomata kasvun kiihtymistä suurenevissa määrin. Nyt Derplalla onkin koko keho yhtä piikinalkua ja myös valkea masu kasvaa kohta. Selkä on kuin dinolla, vihreiden piikkirivien puskiessa tietään läpi.
Pyron ja Derplan välit ovat ainakin toistaiseksi tosi kivat. Pyro koittaa usein ruokkia Derplaa, ehkä vähän liiankin innolla. Mutta puklaa ei tule, vaan ne sitten vaan jojottelevat pikakelauksella. Myös sukiminen on ihan ylikivaa, ja Pyroa saakin vähän vahtia, kun tahti alkaa olla liian kiihkeää ja Derpla on vähän oh noeees. Mutta, myös sellaista ihan selkeää oppimista on ollut havaittavissa. Derplahan katsoo ihan silmä kovana kaikkea, mitä Pyro tekee.
Myös vähän verhojen riuhtomista opeteltiin mallista!
“Ja mun pitäisi olla meistä se derp…”
Voi miten paljon onkaan ehtinyt tapahtua! Alkuviikosta minulla oli parin päivän työkeikka pelialan verkostoitumistapahtumassa, Pocket Gamer Connectsissa. Tapahtuman järjestäjät olivat ihan mahtavia ja takasivat sille rauhallisen tilan henkilökunnan toimistossa. Sitä myös “haastateltiin” eventin omaan Twitteriin ja se näyttäisi olevan yksi suosituimmista twiiteistä. ;D Kas tässä tuo haastattelupätkä, jossa vauvalta kysytään vaikeita mobiilipelien monetisaatiosta:
https://twitter.com/PocketGamer/status/640826673043255296?s=04
Ylipäänsä lintu takasi minulle maailman parasta asiakaspalvelua. Ovia avattiin ja sanottiin “Papukaijat ensin” ja kaikki osallistuivat parhaansa mukaan auttamaan pienen vauvamme olon tekemisessä mukavaksi. Kotimatkalla kuitenkin väsynyt caique trollasi ja nukkui niin sikeästi, että luulin jonkin olevan vialla, joten emoilin ja itkin silmät päästäni sännäten kotiin niin pian kuin pääsin. Kotona valossa se heräsi heti ja ilmoitti sangen lujalla ja vaativalla kerjäysrääkynällä haluavansa ruokaa ja sassiin, nousten melkein varpailleen ja ollen ihan normaali. Muutenkin vauva on jo pariin otteeseen onnistunut huijaamaan heittäytyessään nukkumaan kyljelleen tai puoliksi selälleen, mitä neitsikat eivät tietenkään tee. Ja mä tietty herätän panikoiden ketarat ojossa olevan muksun, joka katsoo mua hämillään.
Koossa ei ihan kamalasti, mutta massakin tuntuu kädessä jo neitsikkaa raskaammalta. Sulkien kasvu on vauhdittunut ja jalat reagoivat selkeämmin ja haparoivat askeleita. Itse asiassa, eilen vaavi otti kaksi ensimmäistä hyppyään!
Ehkä liikuttavinta kuitenkin oli esitellä Pyro ja vauva toisilleen. Ensin vaan hengattiin, ja palkkasin rauhallisuudesta Pyroa jatkuvasti rapsuilla. Sitten Pyro hoksasi vauvalootan, jonne se hyppäsi pesimään ja sen jälkeen oli ihan överi-tuitui mulle, suki mun käteni ja nojasi vasten. Ei kiihtynyt, vaikka jännäsin sitä hieman, kun en ole nähnyt sen koloilua noin deepillä tasolla. Se tuntui menevän sellaiseen tosi rentoon lällytilaan, joten otin sitten kummankin hollille. Rapsutusta, rapsutusta, lähemmäs, lähemmäs… Vain pieni “älä nyt räpsytä siipiäs mun naamalle” -varoitushetki tuli, mutta sen jälkeen… Tapahtuikin ihania. <3
Tänään oli jännä päivä, niin hyvässä kuin huonossakin. Päivemmällä kehitin selkeästi liian laimeaa litkua, kun kakka meni ihan vetiseksi ja poikanen väsähti. Lähdin kiireellä muksun kanssa ajamaan kotiin ja pistin kauratyynyn ja penkinlämmittimen antamaan isot ekstralämmöt. Se näytti virkistävän pienokaista todella paljon ja kesken matkan se mönkikin yllättäen pyyhkeiden alta pinnalle ja seuraili pää kallellaan, kun mä paahdoin kotia kohti. Autolta sisälle se kurkki lisää läpinäkyvästä boksista ja näytti kodistavan katsettaan uteliaana ympäristöön. Ihan hauska muutos, kun aiemmin vauve on lähinnä kätkeytynyt pyyhkeisiin aina kun mahdollista.
Kotona keitin äkkiä tuhdimman satsin ja lisäsin hunajaa antamaan energiaa. …Ei olisi välttämättä edes tarvinnut. Energiaa nimittäin riitti ensimmäistä kertaa niin, että kaije alkoi syödä kuten papukaijanpoikasen kuuluiskin!
Raivokkaan aterioinnin jälkeen otettiin taas pienet tirsat, mutta kun Anni tuli tuomaan lisäravinteita ja otettiin pieni kurkkaus lämpöboksiin, riitti pikkukaikulla energiaa olla enemmänkin esillä. Pääsimme todistamaan, kuinka se käytti ensimmäisen kerran nokkaansa ja löysi ekan lelunsa: pesulapun!
Muutenkin oli erittäin kiva huomata, että päälaen sulkiin oli iltaan mennessä tullut lisää väriä ja lisäksi kaljuihin kohtiin on viimein alkanut puskea tuppien kärkiä. Ne ovat vielä ihon alla, muttei aikaakaan, kun dinosauruksemme muuttuu piikikkääksi!
Saa tässä vielä varmasti hyvän aikaa elää jännityksessä… Mutta kaikki eteneminen on kotiin päin.
Jeeee! Kupu veti vihdoin ja viimein tarpeeksi omenaviinietikan jälkeen. Pikkukaije sai illalla poikasruokaa, johon oli laitettu marja- ja hedelmäsosetta sekä spiruliinaa, Feather Upia (A-vitamiini auttaa kuvun toimintaan – ja myös sulkiin, joten sitä on Fessessä) ja vielä OptiBreediä, joka on sellainen kasvatuslintujen energia-vitamiini-mineraali -buustaaja. Nälkä oli kova, ja vaikka yleensä tämän ikäinen ei vieraalta söisi, otti vauva tosi nätisti pisara kerrallaan mässyttäen suupielestä tiputetun ruoan ja päästi pari hentoa kerjäyskähäystä.
Yöllä annoin vielä yhden satsin, kun hedelmäisempi dieetti alkoikin mennä läpi nopeasti. Toisin sanoen: Muksu on elossa, kupu vetää viimein hienosti, kakka tulee normaalisti ja painoakin on saatu lisää! Ihon kuivumisesta päätellen vitskuja tarvitaan lisää, mutta onneksi niitä löytyy.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että kuvun tilavuus on vielä niin pieni, että pitää mennä huikeella 5 ruokinta/pv määrällä. Joutuu adoptioäippä melkoiseen hommaan… Venytellään pikkuhiljaa, jos päästäisi tässä viikon aikana neljään ruokintaan.
Siinä missä eilen aamulla emojen antamat siemenet ottivat yli 12 h sulaa, menee hedelmämössö-poikasruoka -dieetti tasaisen sujuvasti muutamassa tunnissa, joten lisäsin mössöön vielä liotettua pellettiä tuomaan hiukan ekstratavaraa. Mössöön lisätään tänään illasta vielä punapalmuöljy-vadelmauute, jos saataisiin pikkuisen hyviä rasvojakin tuohon. Olenkin odottanut lisäkäyttöä tuolle tökötille… Huulirasvan kokoinen purkki maksaa maltaita. Taisi olla parinkympin luokkaa. Ja sen syöttäminen kuivaruokailijoille on ihan silkka mahdottomuus. No, vauvaruokaan se liukenee tosi hyvin!
Asento on ainakin vähäsen saanut lisää jykevyyttä.
Tänään kotiini kiikuttui pieni valkovatsavauva, jonka kasvattajaa autan toivottavasti pelastamaan pienokaisen. Vauva on poikueensa kolmas ja nuorin ja sen kehitys on ollut hyvin hidasta – se on jo pesästä tulleita sisariaan kehitystasolla noin kolme viikkoa myöhässä. Päätimme Samulin (kasvattaja) kanssa, että yritetään selvittää, mikä tämän aiheuttaisi ja pohtia, onko avustusruokinnassa mitään pointtia. Tai tässä vaiheessa: pelastusruokinnassa.
Käsiruokinta on lintuharrastuksen parissa hieman arka topic, tuo mukanaan haasteita ja siinä on riskinsä, eikä tähän ratkaisuun ei päädytty ihan hetken mielijohteesta. Koimme, että salaileminen olisi niin periaatteitamme vastaan kuin myös karhunpalvelus harrastukselle, joten haluamme ehkäistä kaiken mystisyyden ja mieluummin jutella tästä avoimesti – myös niistä huonoista hetkistä. Eikä projektiin lähdettäisi, ellei meillä olisi hyvin suuri varmuus siitä, että poikanen a) ei selviydy emojen kanssa enää kovin pitkään b) voi kuitenkin selviytyä täysipainoiseksi aikuiseksi ruokinnan avulla. Ja jokainen asia, joka tässä herättää pohdintaa, on sataprosenttisen varmasti käyty läpi myös oman pääni sisällä.
Eli, taustaa: Lähdimme tutkimaan, mikä voisi olla syynä tilanteelle. Tiedossa toki oli, että linnuilla nuorimmaiset joutuvat yleensäkin herkemmin heiteille, mutta caiqueiden kohdalla tämä on ilmeisesti normaaliakin tyypillisempää: parit hoitavat usein kaksi ensimmäistä poikasta, ja siitä eteenpäin tulevat poikaset ovat ikäänkuin varapoikasia. Tässä muutama quote:
“It is best if you can leave them with the parents. However, if left alone they usually only feed the first one or two chicks and neglect the chicks that hatch later.”
“Death of later hatching chicks. One of the most common problems I have encountered in breeding caiques was losing the third and fourth chicks. – - My first approach to this problem was to keep a close watch on the nest box and pull the youngest hatchling before it died of neglect. If I did not, the parents would often chew on its feet, beak or out right kill it. ”
“My break through came when I realized that caiques, even those in the wild, do not seem capable of rearing more than two chicks at a time.”
“Most caiques only feed the first one or two chicks that hatch and neglect the chicks that hatch later. Thus, my practice is to pull the first hatched chick a day after the third hatches. I pull the next oldest chick if a fourth chick hatches. This leaves them with only two chicks to care for at any one time.”
Tämä pikkukaiku on syntynyt 7.7. Se on kehityksessä miltei kolme viikkoa jäljessä, mutta on muutoin virkeä. Ensikertalaisemot ilmeisesti ovat halunneet ruokkia lähinnä kuivilla, sillä poikasen kupu on koko päivän sulattelunkin jälkeen täynnä siementä. Oppitunti nro 1: Kupuun ei laiteta uutta annosta, ennen kuin vanha on sulanut tarpeeksi! Jos vanha ei ole edennyt uuden tieltä, ei uusikaan sula mihinkään. Ja näin ruoka alkaa pilaantua kuvun sisälle. Kehityksen viivästys ja ruoan koostumus ovat todennäköisesti myös tuoneet mukanaan imeytymishäiriötä. Poikasella ei ole vielä kunnolla sulkia, joten sisarten puuttuessa (ovat jo poissa pesästä) lämmönsaanti on kriittisempää. Kupu ei tuntunut tänään liikkuvan mihinkään, joten lopulta lämmitin pyyhkeen ja hieroin noin tunnin verran. Se auttoi pikkuisen, joten buustasin tätä vielä omenaviinietikka-vitamiini-spiruliina -seoksella. Nyt odotellaan, josko masu lähtisi toimimaan kunnolla vielä niin, että saataisiin illan aikana kirjaimellisesti hedelmäisempää kaikusapuskaa kupuun ja vitskubalanssi kohdilleen.
Allekirjoittanut on henkisesti varautunut olemaan alkupuoliskon etäisempi ihan säästääkseen omia hermojaan – jos pikkuinen ei siis tulisikaan kuntoon… Siksi tällä pikkucaiquella ei tule olemaan vielä kutsumanimeä, ennen kuin ollaan ihan varmasti voiton puolella.
Pitäkää siis peukkuja!